Elinaikakerroin vahvistettu vuodelle 2022

Sosiaali- ja terveysministeriö
10.11.2021
TIEDOTE 336/2021

Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut elinaikakertoimen vuodelle 2022. Elinaikakerroin on 0,94659. Elinaikakertoimen tarkoituksena on sopeuttaa alkavien työeläkkeiden tasoa ja eläkemenoa sen mukaan, miten odotettavissa oleva keskimääräinen elinikä muuttuu.

Nyt vahvistettu elinaikakerroin pienentää vuonna 1960 syntyneiden vuonna 2022 tai sen jälkeen alkavia työeläkelain mukaisia vanhuuseläkkeitä 5,341 prosenttia.

Elinaikakerroin pienentää myös vuonna 2022 alkavan työkyvyttömyyden perusteella myönnettäviä työeläkelakien mukaisia työkyvyttömyyseläkkeitä lukuun ottamatta niihin sisältyvää tulevan ajan eläkkeen osuutta, johon elinaikakerrointa ei sovelleta.

Lisäksi elinaikakerroin vaikuttaa ensi vuonna myönnettäviin työeläkelakien mukaisiin
eläkkeisiin, osittaisiin varhennettuihin vanhuuseläkkeisiin ja työuraeläkkeisiin.

Jos keskimääräinen elinikä jatkaa nousuaan, elinaikakerroin pienentää kuukausieläkkeitä. Elinaikakerrointa sovellettiin ensimmäisen kerran vuonna 2010. Tavoitteena on, että työntekijät korvaisivat elinaikakertoimen eläkettä pienentävää vaikutusta olemalla työelämässä nykyistä pidempään.